Eroprosessi d-200, tie autuuteen tai helvettiin.

Kylläpä eilinen hyvinvointitilaisuus naurattaa vieläkin. Ei siksi että se olisi ollut huono vaan siksi että minä olen epäkelpo yhteiskuntaa.

Mutta päivän agendalle, en suostu eroamaan. Projekti peruttu. Näin ajattelin eilen illalla. Ajatuksen päähäni toi alle kouluikäinen lapseni joka tuli kello 21.30 puhumaan elämästä sohvalle kanssani. Puhe oli suurimmaksi osaksi pikkuautoista ja ötököistä. En kestä elää ilman tuollaista ihanuutta. Mitä ovat aikuisten ongelmat noiden rinnalla? En ole itkenyt sitten Kurt Cobainin kuoleman, mutta eilen olin liikuttunut miltei kyyneliin saakka. Aamulla tein johtopäätöseni ja yrtitän kärvistellä vielä 8 vuotta. Se ei ole pitkä, taposta saa saman verran. Muutan kuitenkin elämääni niin että parisuhteessa olen omaitseni. Jos puoliso haluaa erota niin erotkoon mutta en halua juuri nyt eroon lapsistani päiväksikään. Ero voi olla ajankohtainen teini-iän angstien aikana. Huomenna ajatus voi olla toinen ja taas jahkailen ajatuksella että jospa kuitenkin… No sitten mietitään uudestaan. Kesä tulee ja riidat sen myötä, on hyvä että voin tehdä mahdollisia päätöksiä nopeastikin kun tätä ajatusta on nyt veivattu ees taas. Sihen asti elän sisäisesti onnellisesti lasteni kanssa. Voin kuvata elämääni jatkossa freejumpiksi. Hyppään tuntemattomaan eli omaan elämään. Kuinka parisuhteeni siihen suhtautuu, voin kokea vain positiivisen yllätyksen tällä asenteella. Ajatukseni meni uomiinsa niin hyvin ettei tee edes kaljaa mieli, se on jo jotain. Nyt kun olen vapaa ajatuksiltani niin näen ympärillänikin onnellisia ihmisiä. Rahakin alkaa olla taas arvossaan ja vanha kitupiikki nostaa päätään. Pitäisikö mennä lääkärille kun tuntuu niin vapautuneelta. Onnellinen en ehkä vielä ole mutta pääni sisällä on tuulettunut. Sohjo ja sumu katosivat päästä ja kirkkaus on niltei häikäisevää.

Tänään töissä. Istuin 4 tuntia työhyvinvointikoulutuksessa. Työterveyslääkäri kertoi työuupumuksesta ja sen 7 oireesta. Esitin itseäni esimerkiksi, varoittavaksi esimerkiksi joka kärsii kaikista esitetyistä oireista paitsi kuivasuu. Ihminen ei kuulema kestä sellaista tilannetta pitkään. Olen kestänyt 4 vuotta, kyllä se mies kestää. Minulla ei tosin ole työuupumus vaan parisuhdemasennus joka on kehittynyt pitkästä masennuksesta. Parisuhdemasennus on vihdoin tarttunut työhön ja olen hyödytön siellä. Aamulla tuijotan ruutua ja juon kahvia. Päivällä tuijotan ulos ja syön. Iltapäivällä juon taas kahvia ja tuijotan tekemätöntä työtä. Illalla katson mitä alaiseni ovat saaneet aikaan ja sanon hauskaa illanjatkoa. Illalla varon suututtamasta puolisoani ja leikin lasten kanssa. Siinäpä se päivä menee, tahmeesti kuin hitsipillillä. Mutta ehkäpä se elämän pitää sellaista ollakin. Selvitymistarina vailla vertaansa.

Pidin tänään työpaikalla kahdet kehityskeskustelut, molemmat naisten kanssa. Menin keskusteluun reippain mielin sillä luulin kaiken olevan kohdallaan. Työpaikallani on aina ollut hyvä henki. Höpsis, päällisin puolin kaikki kunnossa ja työntekijöiden hampaan vaan hymyilevät. Kaikki on kuulemma pielessä. Olen puolueellinen, suosin nuorempia ja nuorempi sanoo että suosin vanhempia. Lisäksi juttelen toisten kanssa liikaa ja toisille liian vähän. Myös palkkaus on eriarvoista, vaikka kaikilla sama palkka (+-10%). Kysyin miksi ette ole kertoneet ongelmista silloin kun ne ilmenevät, ei kuulema ole heidän tehtävänsä vaan minun esimiehenä. Sanoin etten huomaa jos kaikki näyttelevät onnellista. Johtopäätös, työryhmässä pitää olla aina vähintään kaksi esimiestä, miehille ja naisille. Naiset, luulette meidän miesten olevan ajatusten lukijoita mutta sanotte ettemme saa tulkita heitä sanattomasti. Alistun. Naiset, saavutitte tavoitteenne ja minä muutun totaalisen välinpitämättömäksi mulkuksi. Olen yrittäyt parhaani rakkaat työntekijäni sekä puolisoni. Olen vain pieni ihminen rajallisine voimavaroinen, en ole jumala. Mökötätte ja huomenna hampaat ovat taas irvessä tekohymyä. Miksi olet noin alla päin kysytte, aivan kuin olisitte unohtaneet kaiken. Sanotte että pitää puhua suoraan ja minä puhun, loukkaannutte koska puhuin kuin moukka.
En halua olla sovinisti, mutta olen siihen pakotettu. Itse olette minut ajaneet hulluuteen, olen viettänyt aikaa nuorena paljon naisten kanssa. VIetin aikaa kanssanne koska halusin pariutua kanssanne. Kun tuo kiihoke on nyt viety, en ymmärrä miksi minun pitää teitä sietää. Haluan homoksi, kasvan homppeliksi. En halua olla Mr niceguy, olen jatkossa mr nicegay.

Katson ulos ikkunasta, kesäinen ulkoilma. Vesi ja nurmikko. Vapaus odottaa. Mitä minä teen vapaudella, olen orja. Osaanko elää ilman isäntää/emäntää. Nöyryys on köyristyttänyt niskani. En katso enää eteen päin, näen lähelle hyvin enkä kompastu.

Valtakunnan päämediassa on keskustelua siitä pitääkö naisen saada lapsia vai ei sekä pitääkö naisen imettää lasta 3 vuotiaaksi. Voi kamala sentään. Pitääkö asiasta edes keskustella. Omasta puolestani voin sanoa että en olisi hankkinut lapsia jos sisaruksillani olisi ollut lapsia ennen minua. Minun pontimeni hankkia lapsia oli suvun jatkaminen kuten eläimillä konsanaan. Ei ylenpalttinen lapsikuume. Näin jälkeen päin on sanottava että kivaa että tuli lapset hankittua, kaikessa raivostettavuudessaan lapset ovat kivoja ja antavat elämälle sävyjä. Ilman lapsia olisin eronnut puolisostani jo 5-10 vuotta sitten. Ilman lapsia olisin levänneempi mutta käyttänyt aikaa enemmän päihteisiin. Ilman lapsia omistaisin hienomman auton ja paremmin sisustetun asunnon. Ilman lapsia olisin kirjaviisaampi. Lasten kanssa olen sosiaalisesti älykkäämpi. Lasten kanssa olen yhteisöllisesti hyväksytty ja minulla on työpaikalla etuuksia (lyhyempi työpäivä). Lasten kanssa olen epäitsekkäämpi. Lasten kanssa vanhempani ovat virkeämpi. Lasten kanssa asun puolisoni kanssa hampaat irvessä.
Molemmilla puolilla on siis painavia asioita. Yleisesti pitää ihmiselle antaa valinnan vapaus ilman painostusta tai ihmettelyä. Sinkut ovat työpaikan helmiä, heillä ei ole kiire. He jaksavat paremmin. Sinkuilla ei ole parisuhdedraamaa, yli 40 vuotiaat sinkut ovat lisäksi sinut itsensä kanssa. Ei enää sitoutumispakkoa ja ovat nähneet niin monen parisuhteen kariutuvat, mahdollinen kateus poistunut. En enää koskaan voi olla sinkku, olen jatkossa eronnut. Selkeä ero, eronnut on jotenkin epäonnistunut elämässään. Sinkku on vapaa kuhnuri. Kutsun itseäni jatkossa skinkuksi. Melkein sinkku mutta pilaantunut sellainen.

Huomasin ammulla olevani kateellinen kodittomalle. Koditon oli asuntolan edessä ja odotti pääsyä sisään. Ajattelin kateuttani vasta kun pysähdyin liikennevaloihin. Hänen naamansa oli väsymyksen naamion peitossa. Uurteikas ja tumma. Hänen elämäänsä ei tule kadehtiman. Ei paikkaa jossa edes joku häntä odottaa, kylmä, nälkä ja kenties täitä. Elämä on heille kuitenkin sama kuin minulla, selvitymistä. Heillä aikajänne on päivä ja sen sisällä. Minulla päivästä moneen viikkoon. Heillä elämää ajaa eteenpäin ravinto ja sisätilat. Minulla turhamaisuus.

Vietin perjantain rakkaani kanssa, stimulanttien siis. Se kietoi minut perjantaiksi valtaansa ja hylkäsi minut aamulla jättäen pahanolon ja luopumisen tuskan. Olin petetty koko loppu päivän, rakkaani aiheutti ensimmäisen kerran pettymyksen. Emme päässeet hekuman huipulle, nukahdin ennen huipennusta. En halua sinua ensi viikolla kylään. Tule vasta heinäkuussa seuraavan kerran.
Puolisoni ei tiennyt että petin häntä viinan kanssa. Vasta seuraavana päivänä hän epäili minun olleen huningolla. Emme päässeet puolisoni kanssa henkisesti samalle maanosalle. Suututin hänet, lepytin hänet, suutuin, lepyin. Miksi elämme yhdessä, nautimme olostamme erossa. Vain yhdessä tunnemme tuskaa. Alle sata päivää enää. Minä olen voimaton, naapurin rouva on yhtä voimaton. Hän on pyörätuolissa, minä olen nuori. Henkisesti olen taas vanhus, kevät on pitkällä ja yleensä olen voimissaani. Vasta syksyllä yleensä nuukahdan cannabis sativani kanssa.

Huomenna töihin, se on ihan kivaa taas. Kesätyöntekijät ovat tulleet. On kiva huomata heidän sisäinen voimansa. He nauttivat elämästä. Ovat nuoria, seksuaalisesti aktiivisia. Ihania, tytöt ja pojat. Ei ole kuin 12 vuotta ja hengailin heidän kanssaan. Nyt he eivät huoli minua bakkanaaleihinsa. Nautitaan kesästä. Miksi varoisin puolisoni kanssa, mikä on pahinta mitä voisi tapahtua? Eroko, hah.

Eronneet pitäisi erotella muusta kansasta vaikka hihamerkein. Provokatiivinen otsikko. Mutta totta toinen puoli. Silloin tietäisi ainakin kenen kanssa kannattaa välttää aloittamasta keskustelua. Eronneet ja me kohta eroavat emme puhu muusta kuin parisuhteen ongelmista. Ja mitä enemmän stimulantteja päässä, sitä enemmän voivottelemme kohtaloamme. Toinen vaihtoehto olisi antaa porttikielto eronneille ravintolaan, ainakin niille joiden erosta on kulunut vuosi tai alle. Vuosi on varmaan se aika jolloin ihminen parantuu tuosta henkisestä koettelemuksesta. Tietysti minun kaltaiset iloisesti eroavat voidaan päästää ravintolaan sisälle ja ajaa ulos vasta kun alamme paatokseen. Hihamerkin värillä voitaiin vielä ulkoisesti näyttää kuinka kauan erosta on, voitaisiin kehittää älykangas joka haalistuu pikimustasta valkoiseksi vuoden aikana. Facebookissa minulla on tällä hetkellä pari kymmentä kaveria joista 3 eronnut ja niiden vuodatus vie suurimman osan tilasta. Ja tietysti kehuskellaan uusilla parisuhteilla jotka kestävät n viikon. Miksi pitää kehua yleisesti jos saa seksiä? Ehkä yritetään tehdä entinen puoliso mustasukkaiseksi mutta mielestäni niin typerää kun olla ja voi. Säälittävää. Eniten entistä puolisoa varmaan harmittaa (jos ylipäänsä pitää harmittaa) jos ex saa kiinni omasta elämästään nopeasti ja kivuttomasti. Minä tulen olemaan esimerkki ja minua haastatellaan Yhteishyvään, mies joka selvisi erosta tunnissa. Ja sitten julkaisen nämä kirjoitukset ja joudun häpeään anoppi- tarinoiden takia.
Huomenna juodaan kaljaa ja katsotaan jääkiekkoa. Kaljan juonti lisää testosteroinin tuotantoa. Olen sunnuntaina jo äijä. Maanantaina äijänkäppyrä.

Lapseni ilmaisevat huomion kaipuunsa kiukuttelemalla. Yleensä pieni pallopeli ratkaisee suurimmankin kiukkuongelman. Puolisoni huomion kaipuu ilmenee sairastumalla. Hän sairastuu useita kertoja viikossa, nykyisin jaksan sanoa vain että jaa. Hän valittelee sairauksiaan vanhemmilleen, lapsillemme ja minulle. En tiedä kuinka siihen pitäisi reagoida. Ei ainakaan niin että “mene lääkäriin”, sitäkin on koettu. Kuinka minun huomion hakeminen ilmenee? En kaipaa parisuhteessa huomionosoituksia, mutta työelämässä kaipaan. Raha on hyvä huomionosoitus. Mitalli ei ole, työpaikallamme jaetaan paljon mitalleita. Yritin kerran käydä kurssinkin (työnantajan maksaman) aiheesta, kuinka huomioit läheisesi. Se oli pelkkää sontaa. Teorissa hyvä mutta käytännössä vaatisi täyspäiväisen huomioitsijan. Huomio on tärkeää, myönnän sen. Mutta jos siitä tule riippuvaiseksi niin huolestun. Nykyisin sosiaalisenmedian aikakaudella on huomion haku helpompaa kun voi vain Facebookissa tai Google+:ssa valitella ongelmia. Peukuttaminen riittää. Peukuttamista voisin yrittää kotonakin. Aina vaan fingeri pystyyn kun alkaa valitusta kuulumaan.
Minä en pidä lähdeisyydestä. Olen outo. Näin puolisoni sanoo ja olen siinä hänen kanssaan samaa mieltä. Olen myös pohtinut olisiko läheisyyden antajassa jotain vikaa? Elin pitkään sinkkuna ja en saanut läheisyyttä joskus kuukausiin eikä se minua haitannut. Joskus yöllä baarissa saatoin nojata neitoseen, ehkä siinä sain tarpeekseni läheisyyttä. Psykiatrini kysyi äitisuhteestani ja sainko häneltä syliä riittävästi. Sain toki kuten muiltakin sukulaisiltani. En vain yksinkertaisesti pidä siitä että minua pidellään kiinni. Käsikädessä kävely on kamalinta mitä tiedän. Kävelystäni menee rytmi samantien kun käsi ilmaantuu käteeni. Kävely muuttuu robottimaiseksi. Kiinnitän tähän joskus kaupungilla huomitakin, moni kärsii samasta vaivasta. Mutta on monia joille se on myötäsyntyistä. Puolisoni on usein kysynyt voisiko tautiani hoitaa lääkkeellä. Minua alkaa silloin naurattamaan. Minun pitää kuulemma muuttua ihmisenä. Hänen kaltaisekseen niin parisuhteemme piristyisi. Plääh.

Ilman suurempia murheita tänään. Työ on p**kaa enkä tiedä miksi jäin tänne. Olen tapojeni orja. Kuten parisuhteessa. Olen patalaiska eikä minulla ole selkärankaa erota työstä ja puolisostani. Eroan siis itsestäni, rinnakaisminäni on epämiellyttävä ihminen. Esimiehenikin sanoi ettei minusta saa otetta ja ole jees jees- mies. Se on minun toinen persoonani, se on minun ulkoinen habitukseni. Sisäinen minä olen miellyttävä ja vahva, mutta miksi tuo saamaton hahmo aina tunkee kaiken edelle. Voisiko sen tunkea samaan kaappiin missä sisäinen homohabitukseni vielä on. Olen nimittäin nähnyt homoseksuaalisia unia joten luulen olevani homppelikin vielä kaiken lisäksi. Siksi en ehkä tule puoisonikaan kanssa toimeen parisuhdeasioissa, tykkäämme toki shoppailla yhdessä joka korostaa näkemystäni homoudestani. Hereillä ollessani en juurikaan tunne veto miehiin mutta unessa joskus vehtaan alastomien miesten kanssa. Toki naisiakin mukana vehtaamassa mutta miehet ovat siinä enemmän kuin sivuosassa. Menen perjantaina homobaarissa käymään, otan miehekkäästi viinaa ja tanssin estottomasti eurohumppaa poikien kanssa. Olisi varmaan helpompaa ilmoittaa puolisollenikin erosta jos voisin sanoa muuttaneeni suuntautumista tai lisänneeni repertuaaria. Tykkäsisitkö jos aviovuoteessamme olisi homppeli kolmantena pyöränä? Itse en toivottavasti tykkää mutta ei voi tietää. Olen avoin, kunhan kolmaspyörä ei ole poliisi.
Homobaarissa saa juoda viinaa rauhassa. Olen ennenkin siellä käynyt mutta pelkästään juomassa itseni hyvin humalaa. tavallisissa heteroravintoloissa on yleensä naisia paheksumassa tai iskemässä avuttomia miehiä. Siksi en niissä juurikaan käy. Paitsi irkkubaareissa jotka ovat kivoja koska siellä saa juoda humalaan, se kuuluu naistenkin mielestä kulttuuriin.

Palattuani lomalta en ole päässyt kiinni arkeen. Lapset tuntuvat ulkopuolisilta enkä saa heihin kontaktia. Puoliso on kuin pistoksessa ja luulee loman jatkuvan edelleen. Ymmärrän häntä, kaikki oli hyvin kun lomailimme ja hän piti siitä kun sai kaiken rahan ja huomion. Nyt huomiota saa osakseen myös typerä työni sekä muut ihmiset. Olen tyhjiin puristettu tuubi jota pyydetään puristamaan vielä viimeinen pisara. Olen sanonut olevani väsynyt, sain vastaukseksi kuinka voit olla loman jälkeen. Periaatteessa sain ymmärrystä mutta vain sen verran että puolisoni ehtii käydä lenkillä. Sen jälkeen pitäisi häntäni heilua ja hakata parkettia. Huomion kipeä nainen on pahinta mitä maa päällään kantaa. Olemmeko evoluutiossa todellakin kehittyneet samasta eläimestä? Luulen että ei. Tiedän olevani osittain oranki, mutta onko puolisoni harakka? Tykkää kiiltävästä ja tulee esille kun paikalla on raato. Ei millään pahalla naissukupuoli, mutta en usko että meitä on tarkoitettu yhteiseloon. Ihminen on tarpeeksi järkevä ollakseen moniavioinen. Erityisesti naisen luulisi olevan. Miksi kärvistellä huonossa parisuhteessa vuodesta toiseen, jopa väkivaltaisessa parisuhteessa? Olemme laumaeläimiä mutta eihän laumassakaan uskollisuutta tunneta. On johtavauros ja naaras. Loput ovat häntäheikkejä ja opportunisteja. Luulen että kaiken parisuhteeseen liittyvän on keksinyt vuonna 8.000 ekr joku hihhuli filosofi ja sen seurauksia nyt maksetaan. Ihmiskunta syö itsensä pikku hiljaa ja kasvattaa pahuuden määrän toiseen potenssiin. Pahuus ei asu yksilössä vaan se syntyy pikku hiljaa. On hyviä parisuhteita joissa pahuus poistetaan välittämisellä ja kunnoittamisella mutta osa parisuhteissa synnyttää infernaalisen pahuuden. Kateutta, ahdistusta, kostoa..
Olen hiljaa ja yritän välttää konflikteja. Olen menettänyt vahvuuteni jo ajat sitten. Olen heikko ja hyvmyilen typerää hymyä. Olen menettänyt otteeni elämästä. Elämäni ei ole enää ihana ajopuu vaan puu jonka päällä ihmiset tanssivat ripaskaa huomaamatta puuta allaan. Olen ilmaa suurimmalle osalle ihmisistä, myös välillä lapsilleni. Olen työpaikan ovenkahva jota ei huomata mutta tarvitaan. Elämäni ei ole tänään mistään kotoisin. Olen käpertynyt pääni sisälle ja tunnen olevani sairas. En uskalla pyytää vapautusta päästäkseni huutamaan itseni ulos päästäni.

Anoppihan se taas uniini liihotteli. Onneksi ei tällä kertaa killin ajatuksilla vaan täysin muut mielessä. Hauskinta unessa oli se että anopilla oli paljon kauhisteltavaa. Joka kerran kun hän kauhistui mitä tein hän näytti Edvard Munchin huutomaalauksen hahmolta. En saanut selvää hänen huudostaan mutta kauhuissaan hän oli, tein mitä tein. Ehkä taas ansaitsin anopin uneeni. Olin äitienpäivänä paha poika, katsoin jääkiekkoa ja join kaljaa. Yhden pullon.
Puolisoni ystävättärellä on vaikea ero meneillään. Minä muutuin hetkiseksi hyväksi aviomieheksi, koska minua verrattiin siihen hulttioon joka ystävätär jätti. Puolisini ei huomannut että jätetty mies on hänen peilikuvansa.
Lapseni ottivat esikuvakseen ylilaiskan sukulaisesi. Hän asuu perintörahoilla, syö ja lihoo. Lapseni sanoivat mulle ettei Eskokaan tee mitään ja saa syödä karkkia päivät. He lopettivat urheilun ja koulukaan kiinnosta. Sukusi on patalaiskaa, paitsi anoppi. Pohjalaiset ovat ahkeria, muta sukusi ei. Olette kuin pohjois-afrikkalaisia. Loma ja raha kiinnostaa mutta työ ei. En kestä katsoa vaikka itsekin olen perusluonteeltani laiska ja veltto. Moraali mulla vielä on.